Home / Blog / Yleinen : Kaikki lähtee perehdytyksestä ja työnjohdon osaamisesta (Page 2)

Kaikki lähtee perehdytyksestä ja työnjohdon osaamisesta

MTB-Siivouspalvelu tuottaa sopimus- ja sairaalasiivouspalveluita sekä arkistojen tuhoamis- ja ympäristöpalveluita. 120 hengen tiimi koostuu omista pitkäaikaisista työntekijöistä, alihankkijoista ja henkilöstövuokratuista moniosaajista.

MTB-Siivouspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mia Jaaranen uskoo, että hyvällä perehdytyksellä on suorayhteys vähäiseen vaihtuvuuteen: ”Osa työntekijöistämme ja alihankkijoistamme ovat olleet meillä jo vuosikymmenen.”

Kaikille on annettu vastuu oman kohteensa tavoitetason ylläpitämisestä INSTA 800 laatujärjestelmän puitteissa. Työntekijät ja alihankkijat käyvät MTB-akatemian, jossa perehdytään siivousaineiden ja välineiden käyttöön sekä työturvallisuuteen. Koulutus aloitetaan jo ennen kohteeseen menoa ja perehdytystä jatketaan työkohteessa. Jaaranen kertoo että ympäristötietous ja “vihreä ajattelu” on otettu osaksi MTB:n toimintaa ”yrityksemme ympäristöarvot näkyvät myös työntekijöidemme perehdytyksessä”.

Perehdytyksen lisäksi Jaaranen korostaa palveluesimiesten koulutuksen tärkeyttä: ”Kaksi palveluesimiehistämme on lähtenyt suorittamaan työn ohessa siivousteknikon ammattitutkintoa. Oppisopimuksella päivitetään työssä opittu ammattitaito ja opitaan uudet trendit.” Lisäksi palveluesimiehet ja palveluohjaajat osallistuvat erilaisille talon ulkopuolella järjestettäville kursseille kuten hygienia ja aseptinen työskentely, työnsuunnittelu, asiakaspalvelu ja siivousmenetelmät. Puhtausalan ammattiosaamisen liittyvistä aiheista viimeisimpiin kuuluu SSTL Puhtausala ry:n järjestämä Uima-allas ja märkätilojen hygieniaosaamista käsittelevä kurssi.

Lisäksi Jaaranen pitää myös tärkeänä että palveluesimiehet käyvät läpi monikulttuurikoulutuksen, jotta he ymmärtävät, miten eri maista tai maiden osista tulevat ihmiset saadaan parhaiten sopeutettua alalle.

Jaa artikkeli

[Sassy_Social_Share]

Lue lisää

Muistitko pestä kädet? Siisti toimisto säästää työnantajan rahoja ja työntekijän terveyttä

12.4.2018

Aika harva on tullut ajatelleeksi, että toimiston siivousmenetelmillä on suora yhteys työntekijöiden terveyteen ja sairauspoissaoloihin. Suomessa 5 % palkkakustannuksista kohdistuu sairauslomien maksamiseen

Sairauspoissaolojen vähentämistä siivouksella

3.6.2016

MTB-Siivouspalvelu Oy panostaa toiminnassaan asiakkaiden ja työntekijöiden kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen. Tämä perheyritys on saatu menestymään pitkäjänteisen työn tuloksena.

Copyright © 2013  |   Top